Vasemmistoliiton kannatus on laskenut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vakaasti mutta varmasti. 2000-luvulla tappiota on tullut vaaleissa kerta toisensa jälkeen. Puoluetta on sisäisesti repinyt jako vanhoihin kommunisteihin, sekä uudistusmielisempiin, ilman ”kommunismintaakkaa” oleviin. Käsitykseni mukaan puolue on viimein saamassa rivejänsä suoraksi, ja eikä hajaannus näy ulospäin enää kuin eduskunnan kahden miehen Vasenryhmän toiminnan kautta. Puolueen puheenjohtaja on karismaattinen, ja sanavalmis. Mutta onko jo liian myöhäistä? Vasemmistoliiton suurin mörkö ei ole paha porvari vaan Timo Soinin johtamat persut.
Perussuomalaiset ovat omineet protestiliikken roolin suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Eduskunnan oppositiopolitiikassa persut ovat imeneet kepulta lähes kaiken media-ajan ja huomion. Puhaltaneet niinsanotusti hapen pois. Vasemmistoliitto kantaa vastuuta ja on mukana hallituksessa, mutta osallistuminen nykyiseen hallitukseen nakertaa kyllä puolueen kannastusta rotan lailla.
Vasemmistoliiton kunnallisvaaliohjelma 2012
Lainaus:
Kunnilla on vastuu peruspalvelujen järjestämisestä. Valtuutettujen päätökset vaikuttavat jokaisen ihmisen arkeen. Toimivan julkisen liikenteen, terveyspalveluiden, peruskoulun ja muiden lähipalvelujen pitää tukea kuntalaisten arkea ja asiointia. Kuntapäätökset on valmisteltava ja toteutettava palvelemaan kaikkia kuntalaisia riippumatta iästä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, etnisestä taustasta, kansalaisuudesta, vammasta tai elämäntilanteesta. Vasemmiston tavoitteena on, että kaikkien oikeus palveluihin turvataan ilman syrjintää.
Vasemmisto ajaa maksutonta perusterveydenhuoltoa, ihmisarvoisia sosiaalipalveluita, pienempiä asumiskuluja, työllisyyden parantamista ja palveluiden tuottamista kunnan omana työnä. Jokaisella kuntalaisella tulee olla aito mahdollisuus vaikuttaa oman kuntansa kehittymiseen kohti tasa-arvoista ja reilua kuntaa. Kuntapalvelujen järjetön ulkoistaminen tulee lopettaa ja kuntaa on kehitettävä pitkäjänteisesti kuntalaisia kuunnellen. Kun kuntaliitoksia tehdään, on ne tehtävä paikallisesti ja demokraattisesti sopien ja niin, että lähipalvelut säilyvät tai paranevat. Myös lähidemokratiasta on pidettävä huolta.
Lainaus päättyy.
Vähän samaa tavaraa kuin SDP:n ja Keskustan ohjelmakin, vain asteen terävämmin ilmaistuna.
Vasemmistoliitonkaan ohjelmasta en löytänyt nopealla vilkaisulla matemaattista ratkaisua siihen miten tämä kaikki rahoitetaan. Otaksun että veronkorotuksilla, jotka painottuvat ylimpiin tuloluokkiin. Ja päälle muutamia yritysten kilpailukykyä heikentäviä maksuja.
Loppuun tunnustan, että olen tullut aina erityisen hyvin juttuun vasemmistoliiton valtuutettujen kanssa. Se on varmaan niin että kun molemmat osapuolet osaa kysymättäkin ennakoida toisen osapuolen mielipiteet, ei tule yllätyksiä eikä mielipahaa. Kiitokset jo tässä vaiheessa Taukalle, Maurille, ja Paulalle kuluneista vuosista. Mielelläni olisin Teidät nähnyt edelleen mahdollisimman kaukana omasta penkistäni valtuustosalissa 🙂